Turvajärjestelmät

Asiantuntemusta turvajärjestelmissä

Olemme Sisäasiainministeriön hyväksymä paloilmoitinliike sekä Finanssialan Keskusliiton (ent. Suomen Vakuutusyhtiöiden Keskusliitto) hyväksymä rikosilmoitinmyymälä.

Meillä on laaja osaaminen turvaurakoinnin alalta. Olemme toteuttaneet lukuisia eritasoisia turva- ja valvontajärjestelmiä niin teollisuuskohteisiin, julkisiin rakennuksiin ja liikekiinteistöihin kuin yksityistalouksiin ja loma-asuntoihinkin.

 

 

TeamViewer -client  Windows -käyttöjärjestelmille tästä linkistä:
TeamViewer -client

Turvajärjestelmät

Suojaa omaisuutesi hyvissä ajoin odottamattomien yllätysten varalta. Mikään ei ole niin ikävää, kuin saapua kotiin ja huomata, että ulko-ovi on auki ja upouusi taulutelevisio on hävinnyt kuin hiekanjyvä Saharaan. Tai palata viikonlopun jälkeen toimistolle ja todeta, että tietokoneesi on kelvannut myös satunnaiselle ohikulkijalle. Itse koneen mukana häviää yleensä myös liiketoimintasi tärkeää kirjeenvaihtoa, kirjanpitoa tai yrityssalaisuudeksi luokilteltavaa tutkimus- tai kehitystietoa. Menetys on mielipahaa suurempi.

Paitsi murrot ja varkaudet, myös onnettomuudet, tulipalot ja vesivahingot ovat ehkäistävissä. Paras suoja yrityksesi omaisuudelle ja kotisi turvallisuudelle on toimiva turvajärjestelmä, johon voidaan kytkeä palovaroittimet, murtohälyttimet ja erilaiset kameravalvontajärjestelmät. Oikein asennettu ja toimiva turvajärjestelmä tuo myös tuntuvia etuja kotisi tai yrityskiinteistösi vakuutusmaksuihin.

Turvajärjestelmät hoitaa tytäryhtiömme Capcon www.capcon.fi

Kun tarvitset turvajärjestelmän yritykseesi tai kotiin ja vapaa-ajanasunnolle, ota yhteyttä.

Raffaello Tesi
Palvelupäällikkö
mobiili 0400 737 324
S-posti raffaello.tesi (a) capcon.fi

Henri Kemppainen
Järjestelmäasiantuntija
mobiili 040 635 3080
s-posti henri.kemppainen (a) capcon.fi

Markku Väisänen
Tiimipäällikkö, järjestelmähuolto
mobiili 0400 171 515
S-posti markku.vaisanen (a) paikallis-sahko.fi

Myynti
s-posti myynti (a) capcon.fi
puh. 044 730 1051

Huolto ja vikailmoitukset
s-posti huolto (a) capcon.fi
puh. 044 730 1052

S-posti esa.kuusela (a) paikallis-sahko.fi